Aamulla herätessäni, kuten melkeinpä joka aamu, on mielessäni lapset. Jos ei heti aamulla, niin ainakin jossain vaiheessa päivää. Nykyään lapsen miettiminen ei ehkä ole enää niin surullinen asia. Kyllä sitä monesti miettii arkipäivän tilanteita siinä valossa, että miten tekisin, jos olisikin se oma lapsi. On se hassua, että vaikka ei sitä tiedä, millaista on olla äiti, niin sitä vaan odottaa ja kaipaa. Mitä jos niitä lapsia joskus onkin? Tuleeko sitten olo, että tätäkö olen halunnut koko elämäni. Mitä, jos se ei olekaan sellaista mitä kuvittelee? 

Luulen, että lapsettomuus seuraa elämääni loppuun asti. Vaikka saisinkin joskus ihan omia, biologisia lapsia, ajattelen silti, että olen lapseton. Sillehän on myös nimi "lapsellinen lapseton". Siinäpä sitä onkin sana :). En myöskään tiedä, miksi lapsettomuudesta on niin vaikea puhua tutuille ja tuntemattomille. Ehkä siihen liittyy noloutta ja häpeää. En kyllä pysty käsittämään, että miksi. Ehkä se johtuu siitä, että se on niin luonnollinen asia ja joka ei pysty lapsia saamaan niin on jotenkin viallinen. Hassua kyllä! Hetken päästä koko huone oli täynnä valkotakkisia lääkäreitä ja hoitajia. He eivät kuitenkaan pystyneet pikkuisiani pelastamaan. Uni oli niin todellinen, että aamulla pulssi löi varmaankin kahta sataa.

Jospa sitä nyt lähtisi ulos lenkille. Kuinkahan monta lastenvaunullista äitiä siellä on minun kanssani tänään samalla lenkkipolulla?

Lapsettomuus sanana on aika mielenkiintoinen. Muutamia vuosia sitten se oli vain sana muiden joukossa ja nyt se kuuluu jo jokapäiväisiin ajatuksiin. En kuitenkaan vielä ensimmäisenä esittäydy vieraille " Nimeni on x ja olen muuten lapseton" :). 

Noin puoli vuotta puhuimme erään ystäväni kanssa lapsettomuudesta. Hän kertoi minulle, että ymmärtävänsä minua, jos hän kuvittelisi, ettei hänellä olisi omia lapsia. Hänellä itsellään on siis yksi lapsi. Hän ei voisi kuvitella elämäänsä ilman häntä. Katsoin ystävääni hetken ja totesin, eihän se ole sama asia. Hänellä on lapsi, hän tietäisi mistä hän luopuisi. Itse olen vain nähnyt tuttujen, ystävien ja vieraiden lapsia. Minä en voi tietää mistä jään paitsi. Tuon keskustelun jälkeen aloin pohtimaan; Miten voi luopua jostain, kun ei edes tiedä mistä luopuu?.  

Meillä on se tilanne, että olemme noin kolmekymppinen pariskunta. Yritystä meillä on takana reilut kaksi vuotta.Olemme käyneet tutkimuksissa yksityisellä puolella, mutta olemme kuitenkin päätymässä julkiselle puolelle kustannussyistä. Kesälomien yms. takia hoidot alkavat todennäköisesti elokuu-syyskuun aikana. Niistä siis lähempänä lisää..

Syy lapsettomuuteemme on miehen liian vähäiset siittiöt. Erittäin vähäiset. Itse kuitenkin kartan ajatusta, että olemme lapsettomia miehestä johtuvista syistä. Näinhän se tottakai on, mutta en mielelläni sano ääneen, että miehessä on vika, siksi emme voi saada lapsia. Me yhdessä emme voi saada lapsia ja piste.

Jospa tämä tällä kertaa!